Vanajaveden Opiston kurssimaksujen hyvittämisestä

Vanjaveden Opisto ei ole varautunut etukäteen toimintaehdoissaan pitämättä jääneiden kurssikertojen hyvittämiseen tai kurssimaksujen palauttamiseen ylivoimaisen esteen tilanteissa. Toki koulutuspalvelujen tuottaja voi vedota force majeure -lausekkeeseen, vaikka siitä ei ole nimenomaista mainintaa m Lisää

Toriparkki tuotava viivyttelemättä valtuuston päätettäväksi

Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto päätti eilen (27.4.), että kaupunginhallituksen on tuotava toriparkin rakentamista koskeva asia viivyttelemättä valtuuston päätettäväksi, jotta keskustan kehittämisen pitkään jatkunut epävarmuustilanne saadaan tältä osin lopetetuksi. Hienoa! Toivottavasti valtuus Lisää

Peräti 30 tahoa vaatii Mellakka Festivalia 2020 koskevan lupapäätöksen kumottavaksi!

Tässä tänään (14.4.) Hämeenlinnan kaupungin kaupunkirakennelautakunnalle jättämäni kirjelmä: KUNTALAIN 134 §:N MUKAINEN OIKAISUVAATIMUS VIRANHALTIJAPÄÄTÖKSESTÄ   Olemme tyytymättömiä liitteenä olevaan va. lupatarkastajan Jani Mantereen 25.3.2020 tekemään päätökseen. Vaadimme sen oikaise Lisää

Hämeenlinnan kaupunginhallituksen itsearvioinnin tulokset omasta toiminnasta?

Jos saamani tiedot pitävät paikkansa, Hämeenlinnan kaupunginhallituksen toiminnasta suoritettiin viime vuoden lopussa itsearviointi anonyymillä kyselyllä. Siinä olivat mukana Hämeenlinnan lisäksi Forssa, Jyväskylä, Kuusamo, Loviisa, Oulu, Porvoo, Tuusula ja Valkeakoski (yhteensä 9 kaupunkia). Ilmei Lisää

ASUKKAIDEN KUULEMINEN 9.1.2020 LINNANPUISTON MELLAKASTA

Muutama viikko sitten Westside Events Oy jakoi postiluukuista lappusia, joilla se kutsuu Linnanpuiston lähitalojen asukkaita Mellakka Festival 2020 -tapahtuman kuulemistilaisuuteen torstaina 9.1.2020 klo 18 Business Parkissa (osoite Raatihuoneenkatu 21). Yhtiö pyytää ennakkoon ilmoittamaan osallist Lisää

MELLAKASTA KAUPUNGILLE VUOKRAA PERÄTI 1.575€!

Westside Events Oy järjesti Mellakka Festivalin Linnanpuistossa 23.–29.7.2019. Kyseessä oli kaksipäiväinen tapahtuma 26.–27.7.2019. Alueen rakentaminen suoritettiin 23.–25.7.2019 ja purkutyöt 28.–29.7.2019. Mellakan järjestämisehdot Kaupungin lupatarkastaja päätti 28.6.2019 vuokraus-, liike Lisää

Kaupunki ja järjestäjät töpeksivät Linnanpuiston rock-festareissa

Esiintymislavojen paikka ja äänentoistolaitteiden suuntaus Ympäristönsuojelumääräysten mukaan järjestäjän on huolehdittava aina siitä, että äänentoistolaitteet on suunnattu ja säädetty koko tilaisuuden ajan siten, että niiden käyttö häiritsee naapurustoa mahdollisimman vähän. Näin ei tapahtunut Lisää

Mellakka Festival

Vuoden 2019 Mellakkaan liittyvä järjestyksen valvonta petti totaalisesti Hämeenlinnan Linnanpuiston lähialueella. Pihoilla, puistoissa ja katujen varsilla virtsattiin, oksenneltiin ja ulostettiin. Omaisuutta vahingoitettiin ja anastettiin. Liikennemerkki kaadettiin. Talojen vierustoilla nautitt Lisää
css.php