Leo Leppänen

Kuvaus:

Hallintotieteiden maisteri ja sosionomi (kunnallistutkinto) Tampereen yliopistossa. Toimitusjohtaja, eläkkeellä. 74 v. Toiminut hallinnossa mm. teknisen toimiston hallintosihteerinä, rahatoimiston toimistopäällikkönä, kunnansihteerinä ja kaupunginsihteerinä, yliopistossa kunnallisoikeuden yliopettajana ja kunnan omistaman liikelaitoksen toimitusjohtajana. Laatinut mm. opetusmonisteen "Kunnallisoikeuden sovellutustapauksia" sekä lehtiin, mainostoimiston kotisivuille ja muihin julkaisuihin yli 500 kolumnia.

Kirjoittajana Leo Leppänen:
  • MELLAKASTA KAUPUNGILLE VUOKRAA PERÄTI 1.575€!

    Westside Events Oy järjesti Mellakka Festivalin Linnanpuistossa 23.–29.7.2019. Kyseessä oli kaksipäiväinen tapahtuma 26.–27.7.2019. Alueen rakentaminen suoritettiin 23.–25.7.2019 ja purkutyöt 28.–29.7.2019. Mellakan järjestämisehdot Kaupungin lupatarkastaja päätti 28.6.2019 vuokraus-, liike

  • Kaupunki ja järjestäjät töpeksivät Linnanpuiston rock-festareissa

    Esiintymislavojen paikka ja äänentoistolaitteiden suuntaus Ympäristönsuojelumääräysten mukaan järjestäjän on huolehdittava aina siitä, että äänentoistolaitteet on suunnattu ja säädetty koko tilaisuuden ajan siten, että niiden käyttö häiritsee naapurustoa mahdollisimman vähän. Näin ei tapahtunut

  • Mellakka Festival

    Vuoden 2019 Mellakkaan liittyvä järjestyksen valvonta petti totaalisesti Hämeenlinnan Linnanpuiston lähialueella. Pihoilla, puistoissa ja katujen varsilla virtsattiin, oksenneltiin ja ulostettiin. Omaisuutta vahingoitettiin ja anastettiin. Liikennemerkki kaadettiin. Talojen vierustoilla nautitt

css.php